3/26/2015

Mä kans jos muutkin

Milja jo paljastikin pikaisesti tuossa hurahtamisestaan vesimarmorointiin, joten pakkohan munkin oli kyseistä koristelutapaa kokeilla. Eihän se lopulta niin kovin vaikeaa ole, kun vaan pääsee rytmiin kunnolla kiinni ja hiffaa miten niitä kuvioita veden pintaan kannattaa vedellä. Tämä viimeksi mainittu asia on ollut mulle kovin hankalaa aiemmin. Olen siis kaksi kertaa kokeillut marmorointia ennenkin, mutta kovinkin epätoivotuin tuloksin, tosin myös lakat olivat tuolloin molemmilla kerroilla enemmän kuin surkeita.

 Täytyy mainita, että en tosiaankaan ole täysin tyytyväinen tähänkään lopputulokseen, mutta on tämä nyt paljon parempi kuin aiemmat söherrökset. Kiitos tästä kuuluu Kaisalle, joka on kertonut marmoroinnille sopivan hengittämisrytmin, lakkojen tarkan tiputuskulman, istuma-asennon, kynnen lämpötilan, sekä taustamusiikin, josta marmoroinnin Jumalat pitävät ;D 
Eli oikeasti Kaisa vain näytti, miten kannattaa toimia ja itse huomasin suurimman virheeni olleen se, etten ollut aiemmilla kerroilla tiputtanut tarpeeksi montaa lakkatippaa kuvion aikaansaamiseksi. Ei ollut aiemmin mennyt mun päähän, että tottakai moisten taidokkaiden kuvioiden aikaansaamiseksi tarvitaan enemmän lakkarinkuloita, kuin vain muutama. 

Onnistuin kyllä sohaisemaan oikean käden pikkurilllin jonnekin, ehkä huomannut sitä tarpeeksi ajoissa, joten en mitään suuria korjauksia siihen saanut aikaiseksi, antakaa siis anteeksi tämä uskomattoman ruma mutaatiokynsi, sekä vasemmassa nimettömässä, jonka kuviosta tykkään muuten tosi paljon itse, oleva yksi pirullinen kupla!! :D
Mutta antaa kuvien puhua puolestaan. Mitä olette mieltä, olenko jo oikeilla jäljillä? 








Tarvikkeina toimivat


  • China Glaze - Strong Adhesion Base Coat
  • Kone Helsinki Quick Dry - Snow White
  • Kone Helsinki Jelly Look - Salmon Pink
  • Kone Helsinki Jelly Look - Amaranth
  • Seche Vite



  • Pitko huomasi taas tilanteensa koittaneen päästä ihastelun kohteeksi blogiin, joten suuntasi olkapäälleni nukkumaan ,kun aloitin kirjoittamisen. Hetken olin kissan karvainen takamus poskea vasten ja häntä välillä piristävästi nenässä, mutta sain mä pusujakin :)



                                                  Ihania aurinkoisia kevätpäiviä :)


    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Kiitos kommentistasi! ♥